Paikallisliikenneliiton jäsenet
Paikallisliikenneliiton varsinaiset jäsenet ovat Helsingin seudun liikenne (HSL), Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kouvolan, Kotkan, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Oulun, Porin, Salon ja Raaseporin kaupungit, Meri-Lappi sekä Tampereen ja Turun joukkoliikenneyksiköt.
Paikallisliikenneliitolla on yhteistyöjäseniä, kannatusjäseniä ja kunniajäseniksi nimettyjä henkilöitä.
Paikallisliikenneliiton jäsenyhteisöjen järjestämässä joukkoliikenteessä kuljetettiin vuonna 2024 yhteensä 490 miljoonaan matkaa, mikä on yli 80 % Suomen maajoukkoliikenteen matkoista.
Matkustajamäärä vuonna oli 2019 yhteensä 505 miljoonaa, Koronavuonna 2020 matkamäärä oli -36 % (322 miljoonaa) verrattuna vuoteen 2019 eli aikaan ennen koronaa ja 2021 oltiin -38 % (312 miljoonaa) jäljessä vuoden 2019 matkustuksesta. Työssäkäynti ja liikkumistottumukset muuttuivat. Joukkoliikenteen matkustajamäärissä oli taas vuodesta 2022 alkaen kasvavaa kehitystä kaupungeissa. Palvelumyynnin tulot palautuivat matkamääriä paremmin.
Varsinaiset jäsenet
Liikenteen järjestäjä
HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä
HSL jäseniä ovat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kerava, Kirkkonummi ja Sipoo. Vuoden 2018 alussa myös Tuusula ja Siuntio liittyvät kuntayhtymään. HSL aloitti toimintansa vuonna 2010. HSL:n hallitus valvoo kuntayhtymän etua, järjestää sen hallinnon ja päättää toimintaperiaatteista. Lisäksi hallitus muun muassa päättää taksoista ja tariffeista, toimialueensa joukkoliikenteen palvelutarjonnan määrästä ja laadusta sekä hankittavasta liikenteestä ja liikennöintisopimuksista. Ylintä päätösvaltaa HSL:n asioissa käyttää yhtymäkokous, johon jäsenkunnat valitsevat edustajansa.
Yhteyshenkilö
Vs. toimitusjohtaja Vesa Silfver
Liikenteen järjestäjä
Tampereen kaupunki,
Kaupunkiympäristön palvelualue,
joukkoliikenne
Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii Tampereen, Nokian, Oriveden ja Ylöjärven kaupunkien sekä Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kuntien yhteisenä seudullisena joukkoliikenteen viranomaisena Tampereen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen alaisuudessa.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennejohtaja Mika Periviita
Liikenteen järjestäjä
Turun kaupunki, kaupunkiympäristö,
seudullinen joukkoliikenne
Joukkoliikennetoimisto, joukkoliikenne@turku.fi
Turun kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta huolehtii Turun, Kaarinan, Raision, Liedon, Naantalin, Paimion ja Ruskon kuntien hyväksymän yhteistoimintasopimuksen mukaisesti näiden kuntien joukkoliikennetoimesta. Lautakunnan tehtävänä on toimia yhteisenä seudullisena joukkoliikenteen toimivaltaisena viranomaisena Turun kaupunginvaltuuston ja -hallituksen alaisuudessa.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennejohtaja Jari Paasikivi.
Liikenteen järjestäjä
Oulun seudun liikenne
Oulun kaupunki on lain mukainen joukkoliikenneviranomainen alueella, johon kuuluu Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä. Päätökset alueen joukkoliikenteestä tehdään yhdessä.
Seudullinen joukkoliikennejaosto vastaa operatiivisen toiminnan linjauksista ja päätöksistä Oulun yhdyskuntalautakunnan antaman rahoituksen puitteissa. Yhdyskuntalautakunnan linjaukset toiminnan kehyksistä ovat ehdollisia Oulun kaupunginhallituksen hyväksynnälle. Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä vastaavat kukin oman alueensa palvelutason päätöksistä.
Oulun kaupungin joukkoliikennepäällikkö vastaa yhdessä hallintotiiminsä kanssa valmistelemiensa asioiden esittelystä seudulliselle joukkoliikennejaostolle ja jaoston päätösten mukaisten toimenpiteiden toteutuksesta.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Helena Väliaho
Liikenteen järjestäjä
Lahden kaupunki
Tekninen ja ympäristötoimiala, Kaupunkiympäristö
Lahden kaupunki on joukkoliikenteen seudullinen viranomainen kuntien Lahti, Hollola, Heinola, Orimattila, Asikkala, Padasjoki, Sysmä, Kärkölä, Hartola ja Iitti joukkoliikenteessä.
Kaupunki suunnittelee joukkoliikenteen yhteistyössä muiden kuntien kanssa, vastaa viestinnästä ja kilpailuttaa liikenteen.
Viranomaistoiminnan päätökset ja linjaukset joukkoliikenteen järjestämisestä tehdään Lahden seudun joukkoliikennelautakunnassa, missä on edustajia kahdeksasta kunnasta.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö
Liikenteen järjestäjä
Jyväskylän kaupunki
Jyväskylän kaupungin henkilökuljetusryhmä.
Kaupunkirakenteen toimiala Liikenne- ja viheralueet
Jyväskylän seudun tieliikenteen toimivaltaisen viranomaisen toimivalta-alueena on Jyväskylän ja Äänekosken kaupungit sekä Hankasalmen, Laukaan,
Muuramen, Petäjäveden ja Toivakan kunnat. Hankasalmen, Petäjäveden ja Toivakan
kunnat sekä Äänekosken kaupunki liittyivät toimivalta-alueeseen vuonna 2024.
Joukkoliikenneviranomaisena ylintä valtaa käyttää seudullinen joukkoliikennejaosto. Jaostoon kuuluu 13 jäsentä, joista seitsemän on
Jyväskylästä ja yksi kustakin toimivalta-alueen kunnasta.
Joukkoliikennejaosto päättää muun muassa lippujen hinnoista, aikatauluista ja reiteistä sekä joukkoliikenteen kilpailuttamisesta.
Yhteyshenkilö
Palvelupäällikkö Kari Ström
Liikenteen järjestäjä
Kuopion kaupunki, Kaupunkiympäristön palvelualue, Kaupunkisuunnittelupalvelut,
Joukkoliikenne ja henkilökuljetukset.
Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta toimii kuntien yhteisenä toimivaltaisena viranomaisena Kuopion ja Siilinjärven hyväksymän yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Kuopion kaupunki on ns. isäntäkunta ja hoitaa toimivaltaisen viranomaisen tehtäviä.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikenneinsinööri Kim Venesjärvi
Liikenteen järjestäjä
Joensuun kaupunki
Kaupunkirakennepalvelut
Joensuun seudun joukkoliikenne JOJO toimii Joensuun, Kontiolahden ja Liperin alueilla. Seudullisen joukkoliikenneviranomaisen asioista päätetään joukkoliikennejaostossa.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennesuunnittelija Timo Lappi
Liikenteen järjestäjä
Lappeenrannan kaupunki
Elinvoima ja kaupunkikehitys, Kadut ja ympäristö
Joukkoliikenneasioista päätetään Lappeenrannan kaupungin Kaupunkikehityslautakunnassa.
Lappeenrannan seudun joukkoliikenne vastaa Lappeenrannan ja Imatran sisäisestä joukkoliikenteestä sekä kaupunkien välisestä joukkoliikenteestä.
Yhteyshenkilö:
Joukkoliikennepäällikkö Terhi Koski
Liikenteen järjestäjä
Hämeenlinnan kaupunki
Kaupunkirakennetoimiala
Hämeenlinnan seudulliseen joukkoliikennealueeseen kuuluvat Hämeenlinna, Janakkala ja Hattula. Kaupunkirakennelautakunnan alaisuudessa toimiva Joukkoliikennejaosto on Hämeenlinnan kaupungin, Hattulan kunnan ja Janakkalan kunnan yhteinen toimielin, joka toimii joukkoliikennelain mukaisena seudullisena toimivaltaisena viranomaisena
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Rosmariini Oinonen
Liikenteen järjestäjä
Porin kaupunki
Ympäristö- ja lupapalvelut –toimiala
Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö
Joukkoliikenteen järjestämisalueeseen kuuluvat Pori, Ulvila, Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki. Seudullisen joukkoliikenneviranomaisen tehtävistä vastaa joukkoliikennejaosto, joka on muodostettu sopijakuntien edustajista ja joka toimii Porin kaupungin ympäristö- ja lupapalveluiden lautakunnan alaisuudessa. Jaoston toimialaan kuuluvien asioiden valmistelusta ja toimeenpanosta huolehtii seudullinen joukkoliikennetoimikunta apunaan joukkoliikennesuunnittelija. Seudullinen joukkoliikennetoimikunta muodostuu sopijakuntien edustajista.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Merika Lanne
Liikenteen järjestäjä
Raaseporin kaupungin sisäinen joukkoliikenne, BOSSE toimii kaupungin Elinkeino‑ ja työllisyyspalvelut ‑sektorilla Toimialahallinnon osaston alaisuudessa. Joukkoliikenneasioista ja toimivaltaisen viranomaisen tehtävistä päätetään kaupungin Elinkeinojaostossa. Bosse vastaa kaupungin sisäisen joukkoliikenteen suunnittelusta, kehittämisestä ja palvelutason toteutuksesta sekä edistää sujuvia ja kestäviä liikkumisratkaisuja raaseporilaisille
.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Teresia Bergholm
Liikenteen järjestäjä
Salon kaupunki, liikennepalvelut
Liikennepalveluyksikkö toimii Salon kaupunkikehityspalveluissa. Kaupunkikehityspalveluiden palvelualue toimii kaupunginhallituksen ja kaupunkikehityslautakunnan alaisuudessa. Liikennepalveluista ja joukkoliikenneviranomaisen tehtäviin kuuluvista asioista päättää kaupunkikehityslautakunta.
Yhteyshenkilö:
Liikennepalvelupäällikkö Tanja Ahola
Liikenteen järjestäjä
Tornion kaupunki
Meri-Lapin joukkoliikenneyksikkö
Meri-Lapin ympäristöterveys- ja joukkoliikennejaosto toimii joukkoliikenteen toimivaltaisena viranomaisena Torniossa, Kemissä, Keminmaalla, Simossa ja Tervolassa. Meri-Lapin joukkoliikenneyksikkö hoitaa joukkoliikenteen lakisääteiset tehtävät, valmistelee ja toimeenpanee jaoston päätökset sekä hoitaa muut jaoston määräämät tehtävät. Joukkoliikenneyksikön toiminnasta vastaa seutulogistikko
Yhteyshenkilö
Seutulogistikko Taru Pirttiperä
Liikenteen järjestäjä
Kouvolan kaupunki
Tekniikka ja ympäristö toimiala
Joukkoliikenne- ja kuljetusyksikkö on joukkoliikenteen toimivaltainen viranomainen Kouvolan alueella, eli vastaa Kouvolan sisäisen joukkoliikenteen kehittämisestä, suunnittelusta, toiminnasta ja seurannasta. Yksikössä suunnitellaan myös Kouvolan koulukuljetukset.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Jukka Järvinen
Liikenteen järjestäjä
Kotkan kaupunki
Kaupunkisuunnittelun vastuualue, Kotkan seudun henkilöliikenneyksikkö
Kotkan kaupungin kaupunkirakennelautakunnan joukkoliikennejaosto toimii kuntien yhteisenä toimivaltaisena viranomaisena Kotka, Haminan ja Pyhtään hyväksymän yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Kotkan seudun liikenne vastaa Kotka – Hamina – Pyhtää -alueen sisäisestä joukkoliikenteestä.
Yhteyshenkilö
Joukkoliikennepäällikkö Esa Partanen
Yhteistyöjäsenet
Paikallisliikenneliiton yhteistyöjäseniä ovat Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset, Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy, Waltti Solutions Oy, Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy ja Tampereen Raitiotie Oy.
ELY:t ovat valtion joukkoliikenneviranomaisia toimialueillaan ja muut yhteistyöjäsenet julkisomisteisiä yhtiöitä, jotka tuottavat joukkoliikennepalveluja tai joukkoliikennepalveluita tukevia palveluja.






























