Paikallisliikenneliitto valtion talousarviosta 2027: Joukkoliikenteen rahoituksen ostovoima turvattava

Paikallisliikenneliitto vaatii valtiota turvaamaan kaupunkiseutujen joukkoliikennerahoituksen ostovoiman, vahvistamaan julkisten henkilökuljetusten yhteistyötä sekä huomioimaan liikenneköyhyyden nykyistä paremmin liikenne- ja veropolitiikassa. Liiton mukaan joukkoliikenteen rahoitusta on tarkasteltava osana koko julkisesti rahoitettujen henkilökuljetusten kokonaisuutta.

Paikallisliikenneliitto antoi lausuntonsa vuoden 2027 valtion talousarvioesityksestä eduskunnan Liikenne- ja viestintävaliokunnalle 5.10.2026 sekä Valtiovarainvaliokunnan Liikennejaostolle 14.10.2026. Liiton mukaan joukkoliikenne on keskeinen osa suomalaisten arkea: kaupunkiseuduilla tehdään päivittäin noin 1,7 miljoonaa joukkoliikennematkaa.

Valtion rahoituksen ostovoima heikentynyt

Valtion joukkoliikennerahoituksen perustaso on käytännössä samalla nimellisellä tasolla kuin noin kymmenen vuotta sitten, vaikka liikenteen tuotantokustannukset ovat nousseet merkittävästi. Kuljettaja-, kalusto- ja energiakustannusten kasvu näkyy suoraan joukkoliikenteen hankintasopimuksissa, jolloin taloudellinen paine siirtyy kunnille ja alueellisille viranomaisille.

Suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikenteen rahoitus tulee pääosin kunnista, ja valtion osuus on vain noin 2-15 prosenttia. Kuntatalouden kiristyessä viranomaiset ovat joutuneet karsimaan palvelutasoa ja korottamaan lippujen hintoja, vaikka matkustajamäärät ja lipputulot ovat kasvaneet.

Julkisia henkilökuljetuksia tarkasteltava kokonaisuutena

Paikallisliikenneliiton mukaan julkisten varojen käyttöä voidaan tehostaa yhdistämällä nykyistä paremmin joukkoliikenteen ja muiden julkisesti rahoitettujen henkilökuljetusten resursseja. Sama kaikille avoin joukkoliikenne voi palvella työ-, opiskelu-, asiointi- ja hyvinvointialueiden matkoja.

Liitto korostaa, että valtion, kuntien, hyvinvointialueiden ja Kelan päätökset vaikuttavat samoihin liikkumistarpeisiin. Jos joukkoliikennettä vähennetään, välttämättömiä matkoja joudutaan järjestämään yhteiskunnalle kalliimmilla yksilöllisillä kuljetuksilla. Siksi joukkoliikenteen kustannuksia tulisi arvioida sen perusteella, millaisia vaikutuksia sillä on koko julkisen liikennejärjestelmän kustannuksiin.

Liikenneköyhyys koskee myös kaupunkeja

Liikenneköyhyys ei Paikallisliikenneliiton mukaan ole vain harvaan asuttujen alueiden ongelma. Myös kaupungeissa liikkumisen korkeat kustannukset voivat heikentää mahdollisuuksia päästä töihin, koulutukseen ja palveluihin. Erityisen haastava tilanne on pienituloisille kotitalouksille.

Liitto esittää, että liikkumisen verotusta kehitetään kulkumuotoneutraalimpaan suuntaan esimerkiksi työmatkakuluvähennyksen uudistamisella sekä että liikkumisen kohtuuhintaisuus huomioidaan nykyistä järjestelmällisemmin liikenne-, sosiaali- ja talouspolitiikassa.

Alueellinen raideliikenne

Kaupunkiseutujen ja kuntien näkökulmasta valtion 2030-luvun henkilöjunaliikenteen hankinta lukittiin epätarkoituksenmukaisesti hallitusohjelman ja valtion päätöksillä valmistella tarjonta ja rahoitus pitkälti nykyisen liikennekokonaisuuden pohjalta. Tämä voi käytännössä lukita junaliikenteen palvelutason nykyiselle tasolle jopa 15 vuodeksi ja vaikeuttaa liikenteen kehittämistä kasvavien alueiden tarpeisiin.
Valtiolta odotetaan pitkäjänteistä palvelutasotavoitteisiin perustuvaa suunnittelua, aidosti toimivia
kilpailumarkkinoita sekä kilpailuneutraalia ja yhteentoimivuuden varmistavaa lippujärjestelmäratkaisua, riittävää investointivarmuutta sekä junakaluston ja varikkokapasiteetin kehittämistä.

Paikallisliikenneliiton keskeiset esitykset

Paikallisliikenneliitto esittää, että valtio:

  • turvaa kaupunkiseutujen joukkoliikennerahoituksen ostovoiman
  • vahvistaa kuntien, hyvinvointialueiden ja joukkoliikenneviranomaisten henkilökuljetusten yhteistyötä
  • tarkastelee joukkoliikenteen rahoitusta osana kaikkia julkisesti rahoitettuja henkilökuljetuksia
  • kehittää liikkumisen verotusta kulkumuotoneutraaliksi
  • huomioi liikenneköyhyyden sekä liikkumisen kohtuuhintaisuuden nykyistä paremmin päätöksenteossa.
  • luo pitkäjänteisen perustan alueellisen raideliikenteen kehittämiselle.

Tämä on tiivistelmä Paikallisliikenneliiton lausunnosta valtion talousarvioon.